'The Town mouse and the Country mouse' on vuonna 1942 syntyneen englannittaren, Bernadette Wattsin kirjoittama ja kuvittama lasten satukirja. Se sisältää tietenkin hauskassa muodossa kirjoitettuja opetuksia, kuten sadut yleensä. Mutta tarkemmin ajatellen moni sadun opetus ei enää suoraan ole siitä vain otettavissa oleva 'kultainen sääntö'. Pitää hetki miettiä, mitä lauseet tai sanat pitävät nykylapsille sisällään. Tämän sadun kaupunkilaishiiri kutsui toista syömään lupaillen: " Saat syödä kaupungissa, kuin kuningas." Ja väheksyy maalaishiiren vihannes- ja viljaruokia jotenkin tähän tapaan:"Et elä muurahaista paremmin." Sinällään hauska ajatus, mutta voiko ajatella muurahaisten elävän köyhästi, kun murutkin ovat niille isoja !
Jäin vielä miettimään kaupunkilaisuutta ja maalaisuutta. Olen kaupunkilainen, vaikken tunne olevani. Ison määrän lähivuosia olen elänyt pienessä, keski-eurooppalaisessa kaupungissa ja keskellä historian havinaa. Paikka tuntuu oikeasti pieneltä kylältä, vaikka on pikku-kaupunki, jota 2 miljoona turistia ja maan omaa asukasta käyvät vuosittain ihailemassa..... Arkipäivässä pitäisi kai puhua 'lähiöstä' kaikkine palveluineen - ja jonka lähistöltä löytyy kaikenlaista muuta sivistystä pienten ajomatkojen päästä. Ulkomaillekin voin oikeasti kävellä 15 minuutissa, kaunista joen vartta tai hurauttaa isomman, saksalaisen kaupungin sydämeen junalla tai bussilla puolessa tunnissa. Sveitsissä ei ole yhtään Helsingin kokoista kaupunkia. Zürichissäkin, joka on maan isoin kaupunki, olematta pääkaupunki (=Bern), on vain 350.000 asukasta!
En ole kyllästynyt kirjoittamiseen, mutta Leivontafoorumissa on meneillään haaste, joka miltei tulee nami-hiiren uniinkin. Olisi kiva osallistua. Korvikkeeksi tuolle hassulle ajatukselle, päätin pyytää 'maalaishiirulaisen' kylään, jolle voisin valmistaa ihania herkkuja, niitä jotka tuntuvat minun mielestä herkuilta. Olen selaillut monta päivää keittokirjoja löytääkseni jotain, josta lähteä liikkeelle. Mutta kuten aikaisemminkin, improvisointi on aina ollut paras kaverini keittiössä. Tämän kertaiseen keittiössä puuhasteluun vaikutti myös se, kun juuri luin, että kaikkien blogilaisten tunteman Mansikkamäen keittiössäkään "ei ajatella pursotuksia, truutataan vain!". Pursotusta voi siis syntyä truuttaamalla pitkin ja poikin, kiemuroina ja kiehkuroina - mutta ei ihan niin helpolla ja ei ainakaan yhtä kaunista jälkeä. Olen aivan varma, että sveitsiläisten kermassa täytyy olla jotain vikaa !!
Tänään sitten toteutin jotain lautasillekin, käyttäen valmiita suklaakuppeja, Mansikatkaan eivät ole kasvaneet lähi-viinitarhan kupeessa, vaan ovat Egyptistä lentäneet. Kooltaan ne ovat jättiläisiä eli suklaakupin, sekä lautasella lepäävät mansikkasiivut ovat samasta marjasta kaikki. Näkö on, kuin mansikan, vaan ominainen tuoreen mansikan kiilto, tuoksu ja maku puuttuvat. Suklaakupissa kastanjapyreen alla ja päällä on nyt vain pelkkää kermavaahtoa. Suosin yleensä vaniljakreemiä tai suklaamoussea. Koristelu käy yleensä helposti.
Mutta ihan omasta uunista eilen ulos tulleita sarvia on kahdeksan. Käytin jälleen Kakkukimaran ideaa. Tämän tuutin täytin myös pelkällä kermavaahdolla ja laitoin tällä kertaa suulle papayan palasia ja pistaasimantelin rouhetta. Kiwin siivulla istuu iso, suuri mansikka. Se on siivutettu siihen tarkoitukseen löytyneellä leikkurilla. Käyttöä on toisinaan turhiltakin tuntuville uutuuksille. Niin - ja tuo isompi 'maalaishiirulainen' on marsipaanista ja Sprünglin tekemä. En voinut kulkea sen ohi! Laitan sen kohta pieneen, muffinsseille tai makeisille tarkoitettuun selofaaniseen koteloon seuraavaa vierailua odottelemaan!
Keittiössä asustava posliinikissa tyynnytettiin ja tainnutettiin samoilla herkuilla, niin ei mourunut koko kahvihetkeä ! Jotain pientä ruokaakin 'maalaishiiri' on kyllä saanut syödäkseen.
nami-hiiri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !