lauantai, 7. marraskuu 2009
Mitä isät haluaa ?
Huomenna on marraskuun 2. sunnuntai. Tavallinen sunnuntai monessa maassa. Mutta Pohjoismaissa, mukaan lukien myös Grönlanti, Färsaaret ja Ahvenanmaa, se on Isänpäivä! Ja tietenkin liput liehuvat saloissa! Alkujaan Isänpäivä on Yhdysvalloista lähtöisin (v. 1909), kuinkas muuten. Ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat jo vuonna 1949 Isänpäivää juhlittavaksi kaikissa Pohjoismaissa. Sveitsissä ei Isänpäivää tunneta tai ainakaan ei virallisesti vietetä minään tiettynä sunnuntaina, vaan isien päivä on jokainen viikonloppu, jolloin perheet viettävät yhteistä aikaa monin tavoin, ulkoillen ja vaellellen luonnossa.
Mitä isät sitten toivovat solmioiden, sukkien ja alusvaatteiden lisäksi ? Voisiko se olla ne ihanat itsetehdyt piirrokset, joita näkee isien toimistojen seinillä tai työpöydillä? Tavanomainen aamupala koko perheen seurassa? Vai ihan mitä tahansa, kiitos, kunhan saa nukkua niin kauan, kuin haluaa? Näin se kai monasti on, mutta kakkua kaikki isät miltei poikkeuksetta rakastavat ja toivovat.
Samaan tapaan, kuin Äitienpäiväkakkujen kanssa keittiössä tapahtuu ja paljon. Mutta isät eivät sitä tiedä. Ja ne herkkä kuuloisimmatkaat, eivät ole mitään kuulevinaan. Kakut kärähtävät, putoilevat lattialle, joku pieni käsi kahmaisee palasen kriittisellä hetkellä tai vahingossa liiaksi vatkattua kermaa pitää 'vuolla' veitsellä.....Isät nukkuvat, kääntävät kylkeään ja odottavat herätystä, ilman kellon äänekästä singnaalia.
Onnellista ja aurinkoista Isänpäivää, marraskuun 2. sunnuntai !
nami-hiiri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !