Kaikki alkoi vuonna 2009, kun nami-hiiri innostui blogin pidosta. Koska vakituinen 'kolo' oli ulkomailla, niin ajattelin kirjoitella pieniä juttuja sveitsiläisten leipomuksista, jotka erottuivat suomalaisista. Täällä pullapitkokin letitettiin konstikkaammin, eikä taikinaan laitettu kardemummaa. Kaupan myyjät pyörittelivät silmiään. - Hiiri kävi usein Suomessa ja täytti matka-askinsa tuotteilla, joita Sveitsin kaupoista ei löytynyt vielä silloin. Matkoilta löytyi taas ihan uusia tuotteita, joista nami-hiiri ei ollut koskaan kuullutkaan.
Ikivanhat ranskalaiset ohjeet neuvovat, että munanvalkuaiset on vispattava tinaamattomassa kupariastiassa. Nykyaikainen tiede on puoltanut ajatusta sillä, että astiasta liukenevat muutamat kuparihiukkaset todella parantavat marengin ominaisuuksia samaan tapaan, kuin viinikivi, estäen kokkaroitumisen. Leivinjauheet sisältävät viinikiveä (kaliumbitartraatti) ja vanhoissa suomalaisissakin resepteissä se mainitaan miltein aina. - Enkä minäkään pääse kokkaroitumaan, kun vihertävä vitamiinipillerini sisältää tärkeiden mineraalien joukossa myös kuparia.
Sana marenki tulee ranskankielen sanasta meringue. Historia kertoo, että marengin isä olisi sveitsiläinen sokerileipuri Gasparin, joka sen kehitteli vuonna 1720. Todennäköistä on kuitenkin, että munanvalkuaisvaahtoa on osattu käyttää marengin tapaan jo ennen 1700-lukua kuninkaiden keittiöissä ja aivan tavallisissa keittiöissäkin.
Ranskalaiset ja italialaisetkin ovat jo tavallaan tunnustaneet sveitsiläisen Gasparin ansiot, vaikka puhuvatkin omista marengeistaan. Tästä syystä kakkublogeistakin löytyy Ranskan marenki, Italian marenki ja Sveitsin marenki, joskin harvemmin. Hienoisia eroja löytyy mm. sveitsiläinen on lujempi rakenteeltaan ja soveltuu sen vuoksi koristeluun ja jälkiruokien perustaksi. Italialainen on yleensä hyvin kookas ja usein marengin 'reijät' täytetään suklaalla. Sen tekeminen on muita konstikkaampi ja vaatii kiehuvaa sokeria ja vettä.
Tein marenkini jonkun vanhan päähän jääneen reseptin mukaan ja käytin erivärisiä tomusokereita. Keittiön valkoista mattoa katsellen, ne voisivat olla vaikka ranskalaisia tyypiltään, murenevaisia ! En ole koskaan ollut mikään innokas marengin ystävä, en edes ystävä. Mutta joskus on hyvä kyllä 'kokkailla', että tietää mistä kirjoittaa.
Tämä sai alkunsa siitä, että muutama vuosi sitten satuin lukemaan hauskan artikkelin elintarvikekemian vinkkelistä, koskien juuri marenkia ja sen valmistusta. Elintarvikekemian dosentti, Anu Hopia, kirjoitti pääpiirteittäin tähän tyyliin :
"Marenki onnistuu vain kananmunista, ei muiden lintujen munista. Vaahdottaminen on tasapainoilua liiallisen ja vähemmän liiallisen välillä. Vaahto on joko liian heikko tai kokkaroituu, jolloin se romahtaa kasaan. Vaahdon muodostumiseen auttaa varovainen kuumennus. Sokerin pitää liueta valkuaiseen täydellisesti, jotta se paistamisen aikana muodostaisi oikeanlaisen kalvon kuplien ympärille....." Juttunsa hän lopettaa aika pessimistisesti:"Mutta todennäköisesti se ei onnistu koskaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun otat täydelliset marengit ulos uunista, huomaat, että onkin sadepäivä. Jos haluat takuutuloksen tästä jälkiruoasta, osta se valmiina kaupasta."
nami-hiiri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !