Krembo, Schokokuss, suukko….. on ympäri maailmaa eri nimillä tunnettu makeinen, jonka alkuperä juontuu juutalaiseen kremboon. Israelissa tätä herkkua syödään vain talvisaikaan, mutta runsain määrin. Krembossa on pyöreän vohvelikeksin päällä munavaahtoa, joka on kuorrutettu ohuesti suklaalla. Marketeissa ne kohtaa aluminifolioon tai elintarvikerasioihin pakattuina.

Euroopassa ne kulkivat vielä nami-hiiren lapsuudessa hieman toisella nimellä ’n’suukko, mutta sitä jouduttiin muuttamaan vuonna 2001. Suklaisen suukon suosio ei ollut nimestä kiinni…..niitä syödään edelleenkin.


Suklainen%20suukko%20.jpg
Perus pusutaikina 12-15 kpl:

3 kpl valkuaisia, mahdollisimman isoja kananmunia
1 tl vaniljasokeria
1½ dl tavallista tomusokeria 
200 g maito-,  keittosuklaata tai valkoista 
Lisäksi tarvitaan jokaiselle pohja, joko 1 pyöreä vohveli tai Marie -keksi

Esilämmitetty uuni 150°C

  • Vatkaa valkuaiset ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Vaahdon on pysyttävä ympäri käännetyssä kulhossa.  
-- Mansikanmakuiset: mansikanmakuista tomusokeria
-- Suklaa: ½ rkl kaakaota, vähän reilu. Kaakao lisätään melkein valmiiseen vaahtoon. Saksalaisessa reseptissä 
    lisähuomautus: kaakao  vaikuttaa usein lässähtävästi, joten valmis kaakaotomusokeri soveltuu paremmin. 
  • Laita keksi leivinpaperoidulle pellille ja pursota tanakka vaahto keksien päälle keoksi  (halutessasi tasaa mahdollista huippua kevyesti lusikalla painaen) ja laita uuniin. 
  • Paista  7-8 min.
  • Sulata suklaa ja kasta pusut siihen tai valuta.
  • Koristele hieman murskatuilla mantelilastuilla, kookoshiutaleilla, suklaan vastavärillä, nonparellein, kultahipuin...
  • Anna pusujen levätä viileässä yön yli. 

halkaistu%20suukko%20.jpgSuklainen%20kuusi%20.jpg

...halkaistu suukko vain kuvaa varten , hiiri ainakin haluaa mieluiten kokonaisia tai ei ollenkaan - ja lopussa suklaassa 
uinut paksu vaalea piparkakku.

nami-hiiri