perjantai, 8. huhtikuu 2011
Pihojen kukkivat puut ja pensaat ovat täydessä vauhdissa. Luonnon kaunista heräämistä nami-hiirion seuraillut jo pidempään. Hiiren parvekkeen keltainen "Loistava Hymy" on sekin jälleen herännyt ja työntää lehtiä, jotka kasvavat ihan silmissä auringon siihen paistaessa.
Keskiviikkona äänestysretkellään nami-hiiri näki jotain ihmeellistä. Suuri pensaaksi kasvanut Atsalea kukki syvän sinisiä kukkia, keskellä kaupunkia kivitalon nurmikolla. Kamera oli tietenkin kotona, kun ei ollut aikomusta kuvata äänestyslipuketta muistoksi. Tavallisuudesta poiketen matkapuhelimen kamera sekoitti värit oudosti. Kasvin lehdetkään eivät ole tumman vihreitä.
Kotipuutarhojen mausteet eivät vielä ole päässeet vauhtiin, mutta marketeissa on jo runsas kasvihuoneista peräisin oleva tarjonta. Voisi sanoa, että 'kaikkia' löytyy. - Seuraavaksi nami-hiiriaikookin tehdä laventelilla maustetun sitruunaisen kahvikakun. Pupu vai lammas? Siinäpä onkin miettimistä.
Hieman toisenlaista heräämistä nami-hiiri katseli eilen. Pari kertaa aiemmin on tullut jo katsottua Penny Marshallin vuonna 1999 tekemä elokuva "Heräämisiä". Se on mielenkiintoisa...samaan aikaan ahdistava ja synkähkö, sekä koskettava, jopa paikoin hauskaakin draamaa sisältävä. Elokuvan Tri Malcolm Sayer (Robin Williams) aloittaa työt eräässä New Yorkin Bronxin sairaalassa kroonikkojen osastolla. Hän hoitaa ihmisiä, jotka ovat lapsuudessaan vaipuneet kummalliseen, omituiseen unitautiin. Näihin lukeutuu mm. Leonard Lowe -niminen mies (Robert De Niro), johon Tohtori Sayer kokeilee erään toisen taudin parantavaa lääkettä. Tämän seurauksena potilaat 'heräävät' ja saavat kaikki toimintakykynsä takaisin usean kymmenen vuoden jälkeen.
Kun hiiri ensimmäisen kerran katsoi filmin elokuvateatterissa, se herätti mielenkiinnon heti alussa ja pani tahtomattakin ajattelemaan. Elokuvan tapahtumat etenevät mukavan rauhallisesti ja varsin miellyttävästi. De Nirokaan ei ole tuttuun tapaansa äksyilevä tai pelottava, vaan ihan säyseä, kiltti ja harmiton yksi elokuvan potilaista. De Niron esittämä 'Leonard' on tämän elokuvan ehkä kiinnostavin hahmo, joka saa kaikki sympatiat puolelleen. Muutamasta De Niron ilmeestä tulee mieleen hänen muita rooleja. Hetkittäin jopa odottaa hänen ryhtyvän taas änkyräksi räyhäriksi. Robin Williams ei jää osassaan pahasti jälkeen kollegansa hienosta suorituksesta. Hän on tohtorinroolissaan erittäin uskottava. "Awakenings“ on ihan hyvä elokuvaksi. Viihteenä se ei lie leppoisinta mahdollista katsottavaa, mutta ajatuksia herättävänä taatusti toimiva.
nami-hiiri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !