Kun astuu ihan tavalliseen lähimarkettiin, niin vuodenajat menevät sekaisin tai oikeastaan niitä ei voi enää tunnistaa, ellei ole vilkaissut almanakkaansa tai vilkaissut päivän lehden päiväystä. On mansikoita, mustikoita, persikoita, raparperia, vadelmia.....uusia perunoita...ja ne tavalliset kurkut, kukkakaalit, tomaatit. Jälkimmäisiä monessa koossa, useassa värissä – ja muodoiltaan mitä ihmeellisempiä. Suurien kaupunkien valikoimat ovat vielä ihmeellisempiä, keväisiä ja kesäisiä.
Suurilehtinen, varreltaan melko punainen ja hapan raparperi (Rheum rhabarbarum) kuuluu kevään ensi herkkuihin, joita avomaalta yleensä poimitaan. Sen nimi tulee ikivanhasta kauppaväylästä, jota pitkin sitä vietiin maailmalle tehokkaana lääkekasvina, kun oli ensin huomattu, ettei se olekaan myrkyllinen. Myöhemmin se todettiin kohtuullisesti käytettynä sopivan keittiöönkin raaka-aineeksi. Raparperia kasvoi Uralin rinteillä, ja sitä kuljetettiin Välimeren maihin pitkin Volgaa, barbaarien ’Rha Barbarum’ -jokea.
Hollannissa paistaa kenties ’toisenlainen’ aurinko, kuin Sveitsissä ja Suomessa. Siellä on ehkä kevät (?), vaikka se kartalla asettuu maittemme akselin väliin. Hollantilaiset raparperit ovat lähteneet maailmalle! Valmis punertava kiisseli on jäähtynyt nami-hiiren keittiössä ja pienehkö matala tarjoiluvati koristeltu houkuttimeksi. Hiiri syö kiisseliä pitkin päivää ja muistaa juoda maitoa sen kanssa !
Tavallinen raparperikiisseli 4 annosta
5 dl  raparperin paloja
1 l vettä
4-5 rkl perunajauhoja
2 dl kylmää raparperimehua
sokeria ja kanelia maun mukaan
valmiin kiisselin pinnalle myös hieman sokeria
kermavaahtoa koristeluun !
  • Pese raparperit – kuori, jos halua kiisselistä hailakan vaalean vihreätä.
  • Keitä paloja 10 min. ja lisää mehuun tasaisesti sekoitettu perunajauho nauhana ja sekoita koko ajan, ettei synny paakkuja.
  • Anna pulpahtaa ja nosta jäähtymään kulhoon tai vanhaan tapaan laakealle tarjoiluvadille.
  • Sirottele sokeria tai kanelisokeria pintaan. 
  • Kermapursotukset kannattaa tehdä suoraan annosmaljoihin tai pienelle erilliselle lautaselle - ettei tarjoiluvadin kiisselistä tule suttuisen näköistä .
nami-hiiri