'Shall We Dance ?'

tiistai, 3. marraskuu 2009

"Shall We Dance ?"

Elämänilo katoaa hetkittäin jos jostakin syystä. Näin kävi lakimies John Clarkille (Richard Gere) vuonna 2004 valmistuneessa elokuvassa, jonka ohjasi englantilainen Peter Chelson (mm. Punaiset tomaatit, Hannah Montana). Elokuvan Clark innostui uudesta harrastuksesta, kun kotimatkalla junan ikkunasta näki Jennifer Lopezin tuijottelevan tanssistudion ikkunasta Chicagon iltaan. Clark ei kerro rytmitanssistaan vaimolle (Susan Sarandon), joten tämä alkaa epäillä miestä uskottomuudesta. Sivuosien tyypit varastavat shown. Elokuvalla on oikein onnellinen loppu. Niistä minä pidän. Elokuvat ovat tietenkin kaupallisia, mutta hyvää tuulta tämä filmi ainakin levittää. Katselen sen aina silloin tällöin uudelleen. Osaan varmaan vuorosanatkin jo ulkoa. - Moni kakkublogilainen tanssahtelee ja steppailee hellan ja työpöydän väliä ihan huomaamattaan. Itse tanssin mielelläni pölynimuri-tangoa.

Syyskuussa oli Pariisin Salon du Chocolat -tapahtuman teemana 'Haute couture'. Samalla maailman suklaayrittäjät esittelivät alan trendejä 14.000 neliömetrin alueella. Nyt on muodikasta lisäillä suklaaseen vihreää teetä, antioksidanteja ja omega 3:a. Onko ne enää suklaata? Eihän nyt vain kaloreita viedä seuraavaksi? - Ja mitä ihmettä ovat ajatelleet Havardin yliopiston arvostettu professori David Edwars ja Le Laboratorie-yritys, jotka ovat yhdessä kehittäneet sormen kokoisen tuubin, josta henkäistään suklaan makua? Ilon pilaajat sanon minä! Mitä ihmeen iloa ja nautintoa on nuuhkia suklaata, jos sitä ei saa haukata tai taittaa pala palalta suuhunsa, jossa se sulaa, tuoden aidon suklaisen makunautinnon !

Pariisin, Salon du Chocolat -tapahtuman muotinäytöksessa kuuli kysyttävän: "Onko tuo todella suklaata?", kun kimalteleva, koristeltu, laajahelmainen tanssiaispuku keinahteli lavalla mallin yllä. Suklaan ruskean 'La Traviata' -oopperan innoittaman puvun yläosa oli kauttaaltaan koristeltu suklaalla ja koko helmaa peitti ohuet suklaapaneelit. Tämä oli Salon du Chocolat- kilpailukutsun saaneen suomalaisen, muotisuunnittelija Jasmin Santasen näkemys suklaisesta 'mekosta'. Apuna hänellä oli Michelin tähdillä palkitun ranskalaisen ravintola Tailleventin konditori, Armand Vodounoun. - 'Haute couturessa' ja 'haute cuisinessa' on paljon yhteistä. Elementtien käsittely on vaativaa ja molemmissa pohja ja traditiot pitää hallita. Jasmin Santasen luomuksesta voisi vielä sanoa sen, että se oli suklaan käytössä yksi tilaisuuden kunnianhimoisimmista. Mutta silti tästä suuresta iltapuvusta olisi voinut syödä vain miehustan, sillä helmaa peittäneet suklaapaneelit olivat liimailtu kiinni pohjana olleeseen vaaterunkoon.

Samaan aikaan syyskuussa pyöri Kakkukimaran blogissa 'Suklaakakkua syksyn hämäryyteen'-kilpailu. Varovaisesti oli kaavailtu 20-30 kakun osallistumista. Lopputulos oli huimat 81 kaunista, enemmän tai vähemmän suklaista kakkua. Niitä katseli ja ihmetteli 6 henkinen kansainvälinen raati kilpailun päätyttyä. Kekseliäisyyttä, viitseliäisyyttä, taitoa ja rohkeutta oli tekijät käyttäneet reseptiensä lisäksi. Moni oli selvästikin kilpailuun panostanut, joku ehkä hieman liikaakin, mutta positiivisesti. Se oli enemmän kuin iloinen asia. Kaikki kakut ansaitsevat kiitosta ja huomiota. Tästä johtuen päätettiin myös palkintojen määrää kohottaa ja niitä jaettiin muistaakseni lähes 30 kappaletta. Kirjoitan vielä myöhemmin lisää muutamista kakuista.

Kilpailun voittoisan kakun oli suunnitellut ja valmistanut Mansikkamäen Ebe. Ideointi oli hieno ja toteutus taidokas. Siihen ei oltu tarvittu minkäänlaisia 'micheliinin tähtiä', eikä liioin ranskalaista apuvoimaa. Kaunis ja hurmaava, veden kielelle tuova Barbie-kakku oli syntynyt tekijänsä iki-omassa keittiössä. Värien valinta oli myös erittäin onnistunut ja sitä kehuttiin. Osa tuomaristoa huomioi myös sen positiivisena tekijänä, että kakkua ei oltu kauttaaltaan katettu marsipaanilla tai sokerikuorrutteella. Ei siis ihme, että arvostelijat haukkoivat henkeään sen nähdessään. Tämän 'tanssiaispuku-kakun' olisi voinut hyvinkin asettaa näytille Salon du Chocolat tapahtumaan. Ja mikä ihaninta, tätä kakkua olisi voinut nauttia monta kakkupalaa. Siinä olisi ollut enemmän syömistä, kuin Santasen tanssiaispuvun miehustassa.

$, näin kysyi myös Anna Leonowens (Deporah Kerr ja Yul Brynner) vuonna 1956 tehdyssä elokuvassa "The King and I", joka pohjautui Margaret Landonin kirjaan. Ja samoin filmin uudemmassa versiossa "Anna and the King" 1999, Siamin Kuningas (Yun-Fat Chow) vaihteeksi Annalta (Jodie Foster).



nami-hiiri