6. tammikuuta 2017

Loppiainen ja kolmen kuninkaan pulla



Loppiainen 6. tammikuuta on kristikunnan vanhimpia juhlia. Sitä on vietetty 200-luvulta lähtien, mutta sisältö on muuttunut aikojen kuluessa. Suomenkielinen nimi on peräisin 1600-luvulta, ja se tarkoittaa joulunpyhien loppumista. Joulu itse loppuu tietenkin Nuutti -pukin päivään 13. tammikuuta! Silloin viimeistään viedään kuusi ulos ja pakataan 'joulu' laatikoihin odottelemaan ...marraskuuta !

Ruotsinkielinen loppiaisen nimi ”trettondagen” tarkoittaa kolmattatoista päivää joulusta. Samankaltainen nimi kyseisellä pyhällä on useissa kielissä. Suomessa 13:nnen päivän sääntö rikkoutui 1971, jolloin loppiainen työmarkkinapoliittisista syistä siirrettiin lauantaille. Sittemmin se palautettiin entiselle paikalleen maailmanlaajan kristillisen perinteen mukaisesti.

°  Pullataikina  on tavallinen hiivataikinaan tehty, rusinoilla tai ilman. 
°  Erikoisuus piilee siinä, että leivottaessa yhden pullan sisälle laitetaan kuorittu manteli tai 
    leipomoiden käyttämä luusta valmistettu (= nykyään muovinen ) kuningas.

Ranskassa tehdään matala pyöreä täytepiirakka voitaikinasta ja samaan tapaan Espanjassa.
Hiiren kaiketi ensimmäinen  kirjoitus aiheesta ja toinen tässä. - Tämän vuoden pullasta puuttuu oleellinen kruunu....hiiri on lahjoittanut kruununsa pois SLY ryhmän lasten leikkeihin.

nami-hiiri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !