Nuori raparperi on kaunis ja aromikas koko rahan edestä. Juuri ilmestyneessä "Sweet Dreams" maalis-huhtikuun julkaisussa oli paljon houkuttelevia ohjeita, kuten lehdessä aina. Resepti oli omalla tavallaan hauska ja hiiri päätti kokeilla heti.
RAPARPERITIKUT voitaikina kääreellä
14 kpl, yksinkertainen valmistus
400 g raparperia tankoina
itsetehtyä tai pakastettua voitaikinaa
1 kananmunan keltuainen
2 rkl maitoa
50 g raesokeria
TEE NÄIN:
- Laita uuni lämpiämään 200 -asteeseen, kiertoilma 180°.
- Pese ja puhdista raparperit, mutta älä välttämättä kuori…kuori on kaunis ja ohut.
- Leikkaa noin 12-14 cm pätkiä 14 kpl. Halkaise jokainen kahdesti pituus suuntaansa.
- Valmista normaali voitaikina tai käytä pakastetta. Leikkaa siitä kolmioita joiden leveämpi kärki on noin 8-10 cm.
- Kääri neljä raparperi suikaletta jokaiseen kolmioon ja siirrä uunipellille leivinpaperin päälle.
- Vispaa kevyesti keltuainen ja maito. Voitele sillä taikinaosuus ja ripottele reilusti raesokeria päälle.
- Paista kullanruskeaksi, noin 10-15 min hieman herkkujen koosta riippuen.
- Jäähdytä ritilän päällä hetki ja tarjoile aavistuksen lämpiminä kylmän maidon tai maitokahvin kera.
- Mikäli raparperi tuntuu mielestäsi liian kiprakalta, niin tomusokeria voi sirotella raparperi osuuden päälle.
Ja keittiöstä kuuluu nauru !
nami-hiiri
TIESITHÄN:
Raparperi on hyvä kaliumin lähde. Se sisältää myös C-vitamiinia ja kalsiumia.
Raparperi on hyvä kaliumin lähde. Se sisältää myös C-vitamiinia ja kalsiumia.
Raparperin sisältämä oksaalihappo tosin sitoo kalsiumia. Kun syö raparperia, on muistettava nauttia samalla jotain maitotuotetta kalsiumin saannin turvaamiseksi. Raparperipiirakan tai raparperikiisselin kanssa sopii esimerkiksi maito, jäätelö tai vaniljakastike.
Kaikille raparperi ei kuitenkaan sovi. Oksaalihappo voi pahentaa mm. niveltulehdusta potevan vaivoja.
Raparperin lehtiä ei pidä syödä, koska ne ovat myrkyllisiä. myöhemmin keväällä ja kesällä komeita lehtiä voi kuitenkin käyttää esimerkiksi ulkona pöydän kattamisessa tablettien tavoin. Lehtien päälle ei kannata asetella suoraan ruoka-aineita eikä niitä kannata käyttää lautasina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !