Mummina jo 15 vuotta !
Kurkkumatolla, kurkkua, omenaa, porkkanaa ja mansikka.
HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, MUMMIN IHANA 15 vuotias POJANTYTÄR !
PIENTÄ AAMUPALAA TAI KOULUN JÄLKEEN VÄLIPALAA. SUSHI -KAKKUA LOUNAAKSI JA HERKKUJA ILLAKSI !
Paahtoleivän sivu on jaettu neljään kolmioon....ai etkö näe kuin vain kolme Ö! Leivällä on nami-hiiren suurta herkkua sellerisalaattia ja pari marjaa, sekä pieni kiwisiivu, vesikrassia.
Grillimausteinen TUC -keksi, juustoa, tomaatti-tuorejuustopallero, oikealla mini lohi-ohukaiskiekkoja ja kupissa mustia tortilla chipsejä ......on mistä valita !
Sushi -kakku keitetystä puuroriisistä, joka ositettu kolmeen kuppiin ja maustettu lohipaloin, aidolla pinaattijauheella, sekä punajuurijauheella, päälimmäinen taso sivelty tuorejuustolla, jotta balsamihelmet pysyvät paikoillaan. Siitä on kakku vuokaan koottu, koristeluna pari lohiruusua ja vihannesruusuja. Kakkua voi syödä mainiosti sushi -etiketin mukaisesti kertasuupaloina, kun sen leikkaa valmiiksi kahtia pituussuuntaan ja sitten paloittelee poikittain niin, että muodostuu samalla kaksi sopivan leveää suupalaa.
Viikonloppu Mummilla meni mukavasti suunnitellessa tarjottavaa, mietiskellessä yhteisiä hetkiämme, kuvatessa ja syödessä. Keittiön lattialla oli tasolta alas harpanneita riisejä..ja mitä milloinkin päivän puuhailusta, eilen oli hiiren pusero ja nenänpääkin kultatomussa! Mutta kaikkein isoin harmitus oli tänä aamuna siinä, että sinä olet Suomessa ja minä täällä. Eilen oli hauska jutella lankoja pitkin, mutta eihän se koskaan voita live-halausta!
Hyvää syntymäpäivää meille molemmille ! Aurinkoista mieltä koulupäivääsi, Rakas Saga!
nami-hiiri

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !