Kakut%20peilill%C3%A4%20.jpg

Tavallista suklaista peltikakkua paloiteltuna minileivoksiksi sveitsiläisten mini-kiwimarjojen kanssa - peilin päällä ! Hiirtä selvästikin alkaa kyllästyttämään kaappiensa rekvisiitaksi kelpaava sisältö.
Yksinkertainen suklaapiirakka, 10 palaa
200 g taloussuklaata
200 g 
 voita
4 munaa
1,5 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
(mausteita maun mukaan…hiiri vaihtelee käyttäen vain yhtä maustetta per piirakka.)
Kuorrutus:
150 g taloussuklaata
1 dl kermaa
1 rkl voita
Ohjeet:
Taikina: Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoka.
Sulata suklaa ja voi yhdessä vesihauteessa.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää sulatettu ja jäähdytetty suklaa-rasvaseos.
Siivilöi kaakaojauhe jauhojen sekaan ja sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää jauhot kevyesti nostellen taikinan sekaan.
Levitä taikina tasaisesti vuokaan ja paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia. 
Kuorrutus: Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä keitä.
Lisää sekaan suklaa ja voi. Sekoita, kunnes kuorrutus on tasaista.
Anna jäähtyä hieman ja kuorruta kakku.
Leikkaa tai merkkaa pintaan palat,  laita jääkaappiin herkutteluhetkeä odottelemaan ja 'tomuta' juuri ennen tarjoilua.


Valkosuklaa-vadelma-vadelmapallerot%20.j

"Makeitahan nämä ovat, joten tryffeleistä ei kannata pyöritellä liian isoja. Makeanhimon yllättäessä yksikin valkosuklaatryffeli riittää himon taltuttamaan!" Noin tuumi reseptin mahdollisesti alkuperäinen tekijä, Essi, blogissaan. Hiiri halusi testata pienen annoksen ja ennakoi sen mainitun makeuden ja käytti pyörityksessä raikkaita aprikoosi-  ja vadelmarouheita ja suklaamassassa hieman sitruunaa.

Tryffelimassa, noin 30-40 tryffeliä koosta riippuen
1 dl kuohukermaa
½ tl kardemummaa - hiiri kokeili sitruunatahnaa mausteeksi 
400 g valkosuklaata palasina

Pinnalle:
rouheita (hedelmää, pähkinää, kookosta...)
tomusokeria

1. Jauha kardemumma morttelilla mahdollisimman hienoksi, jos päätät käyttää sitä mausteena. 
2. Kiehauta kerma kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää paloiteltu valkosuklaa sekä jauhettu kardemumma. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista.
3. Nosta seos jähmettymään jääkaappiin vähintään 2-3 tunniksi niin, että siitä pystyy muotoilemaan palloja.
4. Kun seos on jähmettynyt, pyöritä siitä pieniä palloja (voit ottaa vaikka teelusikalla massasta nokareita ja pyöritellä niistä palloja, muista muovihanskat! 
5. Kierittele pallot  aprikoosi-, vadelma- tai pähkinärouheessa ja ellei muuta niin kevyesti tomusokerissa. 
Säilytä valmiit tryffelit viileässä.

Hiirenkolon vinkki:
Pienistä makeisformuista on apua vieraille tarjoiltaessa !

nami-hiiri