Leivontafoorumin heinäkuun leivontahaaste olikin tällä kertaa kesäloma -koriste tai kesään liittyvä. Sen tekemiseen oli annettu ohjeeksi käyttää jotain syötäväksi kelpaavaa massaa kuten sokerimassaa, marsipaania, mantelimassaa…...Nami-hiirellä oli koko viikon ollut ‘kukkaharjoitukset’ olohuoneen pöydällä puolikuivista sokerimassan lopuista käynnissä. Alkoi hieman tympiä, kun pieniä murusia oli pöytä ja pöydän alus täynnä Ö.
Kerran kesässä hiiri on ottanut tavakseen ideoida lahjakalan keittiössään……siitä idea haasteen kaloihin. - Hiiri onkii mielellään ja syö kalaa suurella ruokahalulla, niin kotona, kuin 'ulkonakin'. Kaloja syntyi.....osa epäonnistuneista tuli syötyä. Makeita olivat...suklaata tuli ikävä, samoin viileitä iltoja sen nauttimiseen. Kesä jatkuu ja saa toki jatkuakin, hiiri on maltillinen odottelussaan.
Kesän auringossa ja kirkkaissa järvissä kuhertelevat kalat ovat kalakavereiden kauhistus. Eihän niitä saa yhtaikaa koukkuun ja raaskisiko niitä edes erottaa, saati pannulla paistaa ?
Kalat ovat tomuväreillä koristeltua keltaista mantelimassaa, suut punaista, mutta silmät ovat osin mustalla elintarviketussilla väritettyä pikeeriä. Muotoilu sormin ja 'koristelu' cocktailtikuilla.
Pienen hetken, mutta vain tosi pienen, tuli pulma alustan, lautasen suhteen, kun haaste oli anonyymi, eikä hiirenkolon kaappiin ollut ilmestynyt uusia astioita naismuistiin. Äskettäin päättyneeltä matkalta oli hankittu sinistä reiällistä silkkipaperia......pelastus!
Eilen illalla sain lukea fisujen saaneen pisteitä niin paljon, että ne oikeuttivat II palkintoon ! Lämpimät kiitokseni ääniä antaneille ! Tunne on tosi mahtava. - Ulkosuomalaisena nami-hiiri sovitusti luopuu palkinnostaan ja siirtää sen kannustukseksi eräälle palkinnotta jääneelle hupaisalle haastetyölle!
Ja näin äänestäjät ajattelivat ”Rakastuneista fisuista”:
- sympaattiset!!
- Hienosti toteutetut kalat ja kauniit
- Aivan ihanat! Kalat tosi nätisti maalattu ja suloiset suukkosuut! Ja on kyllä taitavasti muotoillut kalat hienoine "suomuineen".
- Hienosti maalatut ja muotoillut kalat. Toi mieleen lapsuusmuistoja, sillä minulla on joskus ollut onkipeli, jossa on aivan samannäköinen kala kuin tuo oranssi.
MANTELIMASSAA syntyisi helposti kotikonsteinkin
125 g kuorittuja manteleita
100 g tomusokeria
1 kananmunan valkuainen
Jauha kuoritut mantelit hienoksi. Jauha uudelleen osan tomusokeria kanssa.
Lisää joukkoon loput tomusokerista ja sen verran kananmunan valkuaista, että seos pysyy koossa ja on notkeaa. Laita jääkaappiin kovettumaan.
nami-hiiri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOKSELLA KOMMENTISTASI !