'Les4Saisons'  III
Markettiin ilmestyy joka päivä jotain uutta, joka muistuttaa asiakkaita hiipineestä syksystä Alppimaahan. Kesäiset, myymättä jääneet tuotteet saa puoleen hintaan. Se pöytä on tällä hetkellä jo aika pieni. Hillosarja, 'Les4Seasons', josta olen kirjoittanut jo kahdesti, ensi täällä ja myöhemmin täälläon saanut uuden lisäyksen. Tumma hillo koostuu: sokerista, omenasta, karpalosta ja mustikasta On varmaan mustikan syytä värin tummuus. Etiketti on houkuttelevan värikäs!



Maltoin sentään ottaa kuvan avaamattomasta purnukasta, ennen maistamista. Mustikan hieno maku tunkeutuu omenan ja karpalon yli. Omenaa purkissa on tietenkin eniten edukkaan hintansa vuoksi. Sokeria on tässä uudessa syksyn hillossa 50%, mutta se on varmaan makeampaa kuin normaalisti ! Marjapitoisuuksia ei  mainita, kuten EU -direktiivit edellyttää, sillä maa ei ole 'EU', vaikka keskellä Eurooppaa. Eivätkä markettien omat nimikkosarjat ole koskaan vientituotteita. Ehdoton 'ei' pitää hieman miedontaa, sillä eri maiden marketit rakentavat yksiköitä ristiin rastiin ja mukana myös sveitsiläiset. Ja silloin tuoteselosteiden pitää olla säädösten mukaisia ja käännetty kohdemaan kielelle. - Tässä vaiheessa tulee aikoinaan Äidin talveksi kellariin säilömä 'omena-puolukka'-hillo muistikuviin ja vesi valuu leukaa pitkin. Siinä oli runsaasti terveellistä puolukkaa survottuna ja happamuutta lieventämässä omenalohkot. Sitä syötiin arkena ja sunnuntaina erilaisten ruokien lisäkkeenä. Purkit olivat suuria viiden litran, vihertäviä 'Ilves' -purkkeja. 
On tehtävä pian taas retki Ikean 'Shoppiin' ja ostettava puolukkahilloa, lakkahilloa - ja muutama pakkaus 'punssirullia', ettei retki ole ihan pelkkää hilloa. Ne muuten ovat lajissaan ainoat, jotka kelpaavat nami-hiirelle, kun suomalaisia hilloja ei ole lähettyvillä.

nami-hiiri